sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Parasta aikuisviihdettä

Olemmeko turhan värittömiä, hajuttomia ja mauttomia? Puuttuuko meistä räväkkyys?

Näitä asioita olemme myös pohtineet muutettuamme Svinhufvudinkadulle. Emme vain pohtineet, vaan myös tulleet pikkuhiljaa ulos tylsistä kuoristamme. Uudistuminen on alkanut erilaisilla tempauksilla ja "opettajamaisesta" ajattelusta irtaantumalla.

Sikahyväjuttu


Kuka ansaitsee tunnustusta hyvistä teoista, käyttäytymisestä, onnistumisesta tai epäonnistumisesta? Joka viikko palkitsemme ansioituneen henkilön (tai henkilöt Sikahyvä - Sikamoka).

Näillä teoilla tuomme esiin arjen ahertajia, jotka kenties muuten jäävät joskus liian vähälle huomiolle. Kaikki palkitut ovat olleet "otettuja" ja iloisina työntäneet Nasun työpisteeseensä viikoksi hoitoon.

Koulutus - Parasta aikuisviihdettä


Onko? Onko opiskelu tylsää, eikö opettajan jorinat innosta? Kun kävelee atk-luokkien ohi, niin opiskelijat näyttävät tutkivan laitteillaan kaikkea muuta kuin opetettavaa aihetta. Missä vika? Miksei luokista kaiu naurun remakka, miksei opettajalta irtoa kunnon vitsejä? Olisiko aika vaihtaa opettajan roolista Stand Up -koomikoksi. Voisiko opiskelijoille antaa vapaat kädet suunnitella opiskelutavat ja sisällöt?

Olemme suunnittelemassa uusia opetusmenetelmiä, tekniikoita, joilla vapaudutaan vihdoin ajasta ja paikasta. Nyt alkaa olla tekniikkaakin koossa, mutta haastavin työ on tehtävä NYT koulutusten suunnittelussa ja toteutuksissa HETI (muuten meillä on käyttämättömät ja vanhentuneet välineet parin vuoden kuluttua). Miten suunnitella koulutus, jossa osa opiskelijoita on paikalla, osa osallistuu ja seuraa jossain muualla, osa osallistuukin jonain muuna ajankohtana. Ratkaisut ovat tekniikan osalta yksinkertaisia, mutta vanhasta oppimisesta uudenlaiseen suunnitteluun haastavampaa.

Törmäillään


Miten herättää asiakkaittemme, yritysten, yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien mielenkiinto koulutuksiamme ja meitä kohtaan? Mitä voimme tarjota, jotta meistä kiinnostutaan? Word 2016 -koulutusta (innostuiko kukaan)? Olemmeko selvillä asiakkaiden tarpeista vai luulemmeko tietävämme mitä he tarvitsevat?

Paljon on kysymyksiä, joihin pitää kaivaa vastauksia ja ryhtyä toimeen. Vastauksetkin on jo olemassa. Siis toimeen.
Törmäyskursseilla saa tietoa yritysten omista ongelmista, haasteita, mitä ratkaisuja ja tekniikoita on tarjolla ja mistä saa niitä hankittua sekä kuinka uusi laite, järjestelmä, toimintatapa saadaan tehokkaasti henkilöstön käyttöön. Kootaan ict-palvelun tarjoajat, käyttäjäyritykset, asiantuntijat ja viranomaiset yhteen käsittelemään ajankohtaisia aiheita ja yritysten haasteita.

Tarjotaan kokonaisvaltaista yritysten ja organisaatioiden kehittämispalveluita. Meidän rooli pysyköön koulutuspuolella, mutta kootaan asiantuntijat, palveluntarjoajat ja rahoittajat yhteen luomaan kokonaispalvelua.


Kohti lomavalmisteluja
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti